perjantai 2. lokakuuta 2020


Ryhmä innokkaita ESEKiläisiä vietti kostean, tuulisen ja mukavan vkonlopun 11.-13.9.2020 Savo-Karjalan pelastuskoiraleirillä Puolustusvoimien ampuma-alueella Taipalsaarella. Mahtavat aaltoilevat kangasmaastot ja seurakin taattua peko-laatua, eikä nälkääkään tarvinnut nähdä. Kyllä meillä on huippu koirakoita. Kiitos Saimaan Pelastuskoirat järjestelyistä!


torstai 1. lokakuuta 2020

Luonto on hellinyt meitä mahtavilla syyskeleillä ja treenit pyörineet kuivan aurinkoisissa keleissä, 
metsän tarjotessa antimiaan. 
Yhden jos toisenkin kerran treeneistä on lähtenyt väkeä kanttarelleja taskuissaan. 
Avoimet treenit jatkuvat vielä ahkerasti ennen talvitaukoa. 

Syksylle mahtuu kuitenkin vielä kahdet kokeet kaikista lajeista. 
Seuraava koe to 15.10.2020 ja vuoden viimeinen koe pidetään ti 24.11.2020, jos kelit sen sallivat.

Kuulakasta syksyn jatkoa kaikille!




tiistai 2. kesäkuuta 2020

Kesäkuulumisia

 
Kesä saapui Savoonkin ja ollaan saatu nauttia ihanan aurinkoisista alkukesän treeni keleistä. Korona muutti rajoituksineen monen kohdalla kevään suunnitelmat, mutta viimein rajoituksia päästy purkamaan ja harrastustenkin pariin päästy, ainakin osittain. Meidänkin koekausi korkattiin 21.5.2020 ja kaikki kolme koiraa suoritti hienosti hyväksytyn tuloksen.

Kesään valmistautuva luonto on kauneimillaan vasta puhjenneessa vihreydessään ja treenien yhteydessä voi ihastella luonnon ihmeillä, korvasienistä kangasvuokkoihin ja mustikkasadostakin näyttäisi tulevan lupaava. Kyllä meillä on mainio harrastus, mainiossa ympäristössä. Meillä kun sattuu olemaan järvikin ihan rannassa :)

Toivotaan, että korona pysyy kurissa ja saadaan nauttia turvallisin mielin mahtavista keleistä, antoisista treeneistä ja koulutuksista, jäätelöä unohtamatta.

Muistetaan turvavälit ja nesteytys kesäkuumalla!




Kokeet ja suoritukset ESEK 2020

1.12. HP Abendstrum Eragon, Ässä, Saksanpaimenkoira, Maritta Karvinen-Kivimurto

18.9. HP Hukkarullan Kappaskehveliä, Jäpä, Belgianpaimenkoira, Tiina Vihavainen
18.9. HTTpä Dreamoor Ghostbuster, Hukka, Bordercollie, Minna Raninen

2.9. HP Harjusalaman Elviira, Ellu, Tsekinpaimenkoira, Tanja Leinonen
2.9. HTTpä Disadonna King Horant, Rio, Valkoinenpaimenkoira, Tiina Rosanti
2.9. JL Boris, X-rotu, Annukka Behm
2.9. JL Ajawixen's Best Or Nothing to Harjusalama, Nova, Tsekinpaimenkoira, Heidi Falck

21.5. JL Harjusalaman Elviira, Ellu, Tsekinpaimenkoira, Tanja Leinonen
21.5. JTTpä Disadonna Sincerely Yours, Koda, Valkoinenpaimenkoira, Tiina Rosanti
21.5. JTTpä Dreamoor Ghostbuster, Hukka, Bordercollie, Minna Raninen


maanantai 24. helmikuuta 2020

Kevättä ja kesää kohden

Aurinko alkaa paistamaan ja pohjoisempaa Suomea lukuunottamatta luntakaan ei juuri ole. Voidaan alkaa pikku hiljaa kääntämään katseita kohti kevät- ja kesätreenejä.

ESEK:n koekausi starttaa haku- ja jälkikokein 2.5.2020 KOE PERUTTU, vallitsevan tilanteen johdosta

Hälytysryhmä 2020

Esekillä ja Savonlinnan Palveluskoirayhdistyksellä on yhteinen hälytysryhmä, jossa oli vuoden 2019 päättyessä kolmetoista henkilöä ja viisi hälytyskoirakkoa:


Behm Annukka
Boris
Boris
Jäntti Sari
Andelka Pramen nadeje
Elli
Koponen Martti
Chili
Chili
Raninen Minna
Caa-Allepo Trombi
Kaapo
Raninen Minna
Dreamoor Ghostbuster
Hukka
Rosanti Tiina
Disadonna King Horant
Rio

Ryhmäkatselmus 2019

Pelastuskoiraliiton ryhmäkatselmus on hälytystehtävissä palvelevien pelastuskoirien ja pelastuskoiraohjaajien vuosittainen taitotason testaustapahtuma. Vuonna 2019 ryhmäkatselmuksen järjestysvuorossa oli Etelä-Savon Etsintäkoirat ry (ESEK).  Järki jäljellä -niminen tapahtuma pidettiin Savonlinnassa 23.-25.8.2019 ja tapahtuma keräsi Savonlinnan kauniisiin maisemiin yli sata pelastuskoiraharrastajaa. Tapahtuman tehtävärastit sijoittuivat Savonlinnan kaupunginalueelle, Huosion sekä Varpalan maastoihin. Tapahtuman keskuspaikkana toimi Kartanohostel AnnaCatharina, jonne oli järjestetty majoitus ja ruokailu. Viikonlopun ohjelmaan kuului mm.yörasti, vesistöetsintä, useampi maastoetsintä- sekä taajamaetsintärasti, suunnistusta, ensiaputehtävä ja muita aktiivitehtäviä yleisörastilla…saunomista unohtamatta. Tapahtuma oli oikein onnistunut ja säätkin suosivat.

Kokeet ja Suoritukset ESEK 2019

6.7. HP Disadonna Sincerely Yours, Valkoinenpaimenkoira, Tiina Rosanti
6.7. HP Black Body My Joy, Tsekinpaimenkoira, Tanja Leinonen
6.7. HTTpä Caa-Alepo Trombi, Amerikankarvaton terrieri, Minna Raninen
25.7. HP Koda, x-rotu, Hanna Eklund
4.9. HP Ajawixen's Best or Nothing to Harjusalama, Tsekinpaimenkoira, Heidi Falck
4.9. HTTpi Boris, x-rotu, Annukka Behm
4.9. JL Koda, x-rotu, Hanna Eklund
6.10. JP Harjusalaman Elviira, Tsekinpaimenkoira, Tanja Leinonen
6.10. HP Andelka Pramen nadeje, Tsekinpaimenkoira, Sari Jäntti
6.10. JTTpi  Andelka Pramen nadeje, Tsekinpaimenkoira, Sari Jäntti
31.10. JP Ajawixen's Best or Nothing to Harjusalama, Tsekinpaimenkoira, Heidi Falck

VIRTA -tarkastukset 2019

Disadonna King Horant, Rio, Valkoinenpaimenkoira, Tiina Rosanti
Dreamoor Ghostbuster, Hukka, Bordercollie, Minna Raninen
Boris, x-rotu, Annukka Behm

Kokeet ja Suoritukset ESEK 2018

4.8. HP Bullcastle's Total Eclipse 4.7.2011 Bullmastiffi, Satu Vatanen
4.9. HP Evergreys's Yokas 23.11.2014 Saksanpaimenkoira, Maritta Karvinen-Kivimurto
4.9. HP April Design Excuse My French 11.2.13 Espanjanvesikoira, Henna Suomalainen
4.9. HP Disadonna King Horant 22.6.2012 Valkoinenpaimenkoira, Tiina Rosanti
10.11. HL Disasonna King Horant 22.6.2012 Valkoinenpaimenkoira, Tiina Rosanti
10.11. HL Bullcastel's Total Eclipse 4.7.2011 Bullmastiffi, Satu Vatanen
4.8. JP Disadonna Sincerely Yours 7.3.2015 Valkoinenpaimenkoira, Tiina Rosanti
21.9. JL Chili 23.4.2008 x-rotu, Martti Koponen
3.11. JL Lordan 20.2.2015 x-rotu, Satu Sairanen
10.11. JP Dreamoor Ghostbuster 30.10.2015 Bordercollie, Minna Raninen
10.11. JP Boris 28.12.2011 x-rotu, Annukka Behm
18.11. JP Fortzato The One and Only 22.4.2012 Saksanpaimenkoira, Tiina Kankkunen
18.11. JL Dreamoor Ghostbuster 30.10.2015 Bordercollie, Minna Raninen
19.11. JP Koda 28.10.2014 x-rotu, Hanna Eklund
19.11. JP Evergrey's Yokas 23.11.2015 Saksanpaimenkoira, Maritta Karvinen-Kivimurto
19.11. JP Disadonna King Horant 22.6.2012 Valkoinenpaimenkoira, Tiina Rosanti
19.11. JL Disadonna Sincerely Yours 7.3.2015 Valkoinenpaimenkoira, Tiina Rosanti

Hyväksyttyjä suorituksia oli yhteensä 17, joista hakukokeissa 6 ja jälkikokeissa 11.